Valtion velkaantumisen on syytä huolettaa tulevia kansanedustajia
Päätoimittaja Seppo Rönkkö (SS 27.11.) arvioi kansanedustajien maakunnallisen edunvalvonnan tasoa, joka ei tehdyssä kyselyssä noussut kummoiselle tasolle. Maakunnallisen edunvalvonnan lisäksi vähintäänkin yhtä tärkeää on valtakunnan edunvalvonta. Ilman valtion taloudellista tasapainoa ei ole paljon muutakaan hyvää eikä rahkeita maakunnallisen elinvoiman kohentamiseen. Suomen valtiolla on velkaa 138 miljardia euroa; jokaista meitä suomalaista kohden yli 24 000 euroa. On arvioitu, että vuoden 2023 lopussa velkaa on 154 miljardia euroa.
Suomessa pitäisi ilmastohätätilan sijasta keskustella ja kamppailla velkaantumishätätilan selättämiseksi. Tämä on kansanedustajien ja tehtävään aikovien tärkeimpiä tehtäviä puoluekannasta riippumatta. Velkaantumisen taittaminen vaatii sitä, että meidän on tarkistettava odotuksiamme ja oletuksiamme hyvinvointi-Suomen palveluista.